Ladataan Tapahtumat

LINKKI TAPAHTUMAAN: https://euraevents.fi/events/vesterinen-yhtyeineen-liian-hiljaista-levynjulkaisukiertue-2026/

 

Vesterinen Yhtyeineen julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Liian
hiljaista 6. maaliskuuta ja suuntaa levyn myötä isoille
rokkiklubeille ja areenoille kaikkiaan 12 paikkakunnalle. Kiertue saapuu
Köyliön Lallintalolle perjantaina 10. huhtikuuta. Luvassa on bändin
vanhempien mestariteosten lisäksi uuden levyn materiaalia.

Liian hiljaista -albumi on ison bändin yhteissoiton juhlaa, vastavoima
valtavirtaistuneelle tuottaja-vetoiselle digitaaliselle musiikille.
Tuleva levy puolustaa yhtyeelle tärkeitä asioita kuten
yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta.

”Ensimmäistä kertaa olemme saaneet käyttää studiossa juuri niin
paljon aikaa kuin halusimme. Tämän ansiosta moni biisi on syntynyt
nimenomaan koko yhtyeen yhteistyöllä. Liian hiljaista -albumi on iso,
vaativa ja vakava levy. Yhteiskuntamme on täynnä ahdistavia asioita ja
tapahtumia, jotka hiljaisesti hyväksytään. Meille tärkeitä asioita,
yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta tulee puolustaa
kovaäänisesti”, Tero Vesterinen kertoo tulevasta levystä.

VESTERINEN YHTYEINEEN – LIIAN HILJAISTA – LEVYNJULKAISUKIERTUE KÖYLIÖN LALLINTALO PERJANTAINA 10.4.2026

Pe 10.4.2026, ovet auki klo 19:30, showtime klo 21:30.

Liput 49,90€

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 19.11.2025 klo 09!

K18

Köyliön Lallintalo, Pyhän Henrikintie 401 B, 27750 Köyliö